Helsinki 28.3, HIFK-Jokerit ja ratkaiseva seitsemäs puolivälieräottelu. Lipunmyynti alkaa sunnuntaina 27.3 klo 12.00, klo 12.05 lippupalvelun internetsivusto ilmoittaa, ettei lippuja ole saatavilla. Seuraavalla klikkauksella Huuto.nettiin ja kas kummaa siellähän lippuja jo myydään törkeillä ylihinnoilla. Perustoimintaa Suomessa, niin suurten urheilu- kuin konserttitapahtumien kanssa, mutta miksi näin on?
Muun muassa HIFK:n myyntijohtaja Markku Makkonen kommentoi asiaa näin (metro 28.3): ”Olemme yrittäneet hankaloittaa lippujen jälleenmyyntiä siten, että niitä ei voi varata kerralla kymmentä enempää. Mutta jokuhan voi varata kymmenen kappaleen eriä useammalla eri nimellä. Aika hankala on trokausta estää”.
Viimeistään tämä kommentti herätti itseni pohtimaan, miksi sitä on niin vaikea estää? Eikö olisi yksinkertaisinta vain laissa kieltää pääsylippujen jälleenmyynti yksityishenkilöiltä? Ei, sillä tässä vaiheessa jo joku trokari ajattelee perustavansa kuvitteellisen yrityksen. Ja toisaalta pitäähän siitä lipusta päästä eroon, mikäli ihan oikeasti estyy pääsemästä itse paikalle. Siksi ajattelinkin ratkaisumalliksi seuraavaa; suurtapahtumien pääsylippujen jälleenmyynti sallittua VAIN pääsylipun alkuperäisellä hinnalla. Tähän hintaan saa lisätä ainoastaan toimituskulut sekä mahdolliset palvelumaksut, joille asetettaisiin tiukka katto ja jotka pitäisi erikseen myynti-ilmoituksessa mainita.
Suurtapahtumien järjestäjät eivät häviäisi tässä yhtään mitään, päinvastoin. Viitaten edellä mainittuun jääkiekko-otteluun, vaikka lippujen hinnat hipoivat jo pilviä, oli halli tupaten täynnä väkeä. Joten on sanomattakin selvää, että ilman lipputrokausta näin olisi myös ollut. Ja se mitä järjestäjät tästä hyötyisivät, näkyisi todennäköisesti erilaisten oheistuotteiden, kuten virvokkeiden ja fanitavaroiden myynnissä, kun paikalle saapuvalle yleisölle jäisi enemmän rahaa käytettäväksi, lippujen hintojen pysyessä siedettävällä tasolla.
Kaiken huipuksi, näinkin pieni lakimuutos ei käytännössä edes tarvitsisi juuri minkäännäköistä viranomaisten valvontaa, sillä jo nyt käsittääkseni on eri osto-/myyntisivustojen ylläpitäjien oma velvollisuus poistaa laittomat artikkelit sivuiltaan. Toki katukauppa varmasti jatkuisi, enkä usko että trokaamista saadaan koskaan täysin loppumaan, mutta hankaloittaa ja vähentää sitä ainakin näin helposti voisi.
Siis miksi ei kriminalisoida asiaa, mikä ei ketään hyödytä, lukuun ottamatta trokareita itseään? Miksi tapahtumien järjestäjät eivät aja tätä asiaa eteenpäin? Voisiko Markku Makkonen, joku näiden tapahtumien järjestäjä tai kenties jopa kulttuuriministerimme Stefan Wallin ottaa kantaa: Onko kaltaisellani perheellisellä duunarilla koskaan mahdollisuus päästä katsomaan näitä ratkaisevia otteluita tai vaikkapa Rolling Stonesia olympiastadionille, ilman että maksaa tyhjästä ylimääräistä jollekin vähintäänkin puolirikolliselle nilkille?
Riku Mäkinen
Autonkuljettaja/ musiikkitoimittaja
|
3 kommenttia
|

